Aloite opasteiden lisäämiseksi Vantaan kuntoradoille
Kuntoradoille tarvitaan opasteet hiihtäjien talvikäyttöä varten. Reiteillä on huomioitava myös kävelyreittien yhtenäisyys. Lue lisää tästä:
Kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistäminen on yksi kaupungin tärkeimmistä tehtävistä. Kaupungin tulee tarjota asukkaille mahdollisuuksia aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämään turvallisessa ja viihtyisässä elinympäristössä. Kaupungin tehtävä on huolehtia esimerkiksi monipuolisista ja jopa maksuttomista harrastusmahdollisuuksista.
Vantaalla onkin monipuoliset ulkoilu- ja ulkourheilumahdollisuudet. Valaistuja kuntoratoja on rakennettu eri puolille kaupunkia kuuteentoista eri toimipisteeseen yhteensä noin 30 kilometriä.
Kuntoradat ovat osan vuotta jalankulkijoiden ja/tai pyöräilijöiden käytössä. Talvisin kuntoradat kunnostetaan hiihtoladuiksi. Hiihtoladuilla jalankulku, koirien ulkoiluttaminen ja pyöräily on kielletty. Latu-alueiksi katsotaan perinteiseen hiihtotyyliin ja vapaaseen hiihtotyyliin kunnostettu alue. Käyttötarkoituksen muuttuminen vuodenajan mukaan aiheuttaa asukkaissa hämmennystä. Talvikäytön rajoitukset eivät ole tiedossa ja latualueilla erityisesti luisteluhiihtoaluetta luullaan kovin usein kävelyreitiksi. Kuntoratojen tuloreiteille onkin syytä lisätä selkeät opastekyltit. Esimerkiksi: ”Reitti on talvisin vain hiihtoa varten.”
Me aloitteen allekirjoittajat vaadimme, että kaupunki kartoittaa kuntoratojen opasteet ja lisää ratojen tuloreiteille ohjeet talviajan käyttöä varten.
Vastaus aloitteeseen saatiin 29.1.2024. Sen mukaan kaupunki kartoittaa kuntoratojen opastetarpeet ja suunnitteluttaa puuttuvat ja uusittavat opasteet. Suunnittelu aloitetaan tänä vuonna ja toteutetaan 2025. Suunnitelmat laaditaan karttatarkastelun, maastokäyntien ja asukaskyselyn pohjalta.